Kuura

Heinäkuun lopulta löysin luonnoksen blogitekstiksi: "Sanat ovat joskus vain tilkettä. Muminaa täyttämässä hiljaisuutta. Hiljaisuutta, jolla jo sinänsä on itseisarvo ja kunnia esiintyä itsekseen." Vallan herttaista keittiöpsykologiaa, mutta tavoitan edelleen tuon tunnelman.

Kesä on minulle kovin pysähtynyttä aikaa. Pysähtyneisyyden voisi helposti käsittää kielteisenä asiana, mutta koen sen nautinnollisena. Ehdin tänäkin kesänä istua alas ja katsella napani sijaan ympärilleni. Sain taas aihetta riemuita kaikesta, jonka ympäröimänä saan elää. Ihmisten ja asioiden. Jossakin vaiheessa koin paineita siitä, että kovasti puuhaamani blogi oli ja pysyi hiljaa. Sain rauhan sillä hetkellä kun päätin, että sekin saa viettää kesäseisahdusta kaikessa rauhassa. Tiesin syksyn tuovan taas luovuuden ja innon.

Ensimmäiset lumihiutaleet ovat varovasti värittäneet pihanurmea. Tänään aamulla tallatessani tohveleissani pihan poikki suihkuun jäin ihastelemaan kuuraista maata. Eilen illalla sain saappaat jalassa varovasti särkeä ensimmäisen jääriitteisen lammikon pinnan.

Palautan ensi viikolla ensimmäisen arkeologian esseen. En olisi välttämättä vielä kesällä ajatellut kirjoittavani siitä, kuinka mukavaa on koota esseetä ja pohtia aineistoaan. Kävin Espoon Kaupunginmuseossa tutustumassa Ötzi-näyttelyyn, jonka pohjalta essee on koottava. Tarkastelen arkeologian näkökulmasta muumion löytymistä, konservointia, tutkimista ja toisaalta esittämistä. Pidän arkeologiasta tieteenä osin samoista syistä, miksi aikoinaan ihastuin biologiaan (jonka opiskelu sittemmin jäi vain ajatukseksi). Tuntuu, että arkeologia on koko ajan muuttuva ja kovin keskeneräinen tieteenala. Saan itse pohtia ja tutkiskella, vastaukset eivät tule annettuina. Saa tulkita. On niin paljon vastauksia ilman kysymyksiä ja kysymyksiä ilman vastauksia.

Alan pian viettämään ensimmäistä talveani tässä vanhassa puutalossa. Kodin lämmöstäkin tulee kovin konkreettinen ja herttainen asia, kun yhdessä on asenneltu uusia tiivisteitä oviin ja ikkunoihin ja jaettu lämpöä saman viltin alla. Aamulla herätessä on unisukkien lisäksi puettava villatakki ja pöksyt, kun menee keittämään kahvia viileään tupaan. Naureskelen vieraillessani ystävieni luona, kun alan hiota. Maalta tulen yleensä villahousuissa ja -sukissa. Nyt tajuan sen viisauden eräänkin viherihmisen suusta, että ei näillä leveysasteilla kuuluisikaan pystyä talvella oleilemaan kotonaan t-paidassa. Iltateetä on suloista juoda, kun sormet käpertyvät lämmittelemään kupin kylkeä vasten. En ole tuotakaan asiaa osannut aiemmin arvostaa samalla tavalla.

Jatkan taas pian. Tapaamme tästä lähin taas tiuhemmin. Kiitos, kun olet, kuka lienetkin, sinä joka tätä luet.