Hidasta elämää

Keitän juuri kalakeittoa. Tykkään tehdä asiat niin sanotusti alusta lähtien. Nytkin pilkoin mieluummin keittojuurekseni itse, kuin että olisin vain kipannut kattilaan näppärästi noppakuutioiden kokoisiksi, yhtenäisiksi nykeröiksi pilkotut sekakasvikset pakastealtaasta. Minä nautin tuollaisista asioista. Olen myös opetellut muutaman viime vuoden aikana esimerkiksi leipomaan omat ruisleipäni, rypyttämään karjalanpiirakoita ja keittelemään hernekeittoa monta tuntia.

Jos saisin valita, eläisin mahdollisimman omavaraisesti. Onkisin kalani, kasvattaisin kanani, keräisin aamuisin lämpimiä munia ja lypsäisin vuohen. Se on kuitenkin tehty melko mahdottomaksi. Ajatus kuitenkin kiehtoo, ainakin eräänlaisena utopiana. Tuollaiseen ei olisi ikinä aikaa. Vai olisiko? Mihin aika menee? Moni meistä viettää kolmasosan vuorokaudestaan ansiotyössä. Surullisen suuri osa ainoastaan sillä verukkeella, että siitä saisi rahaa, jolla ostaa hyödykkeitä. Kuinka moni todella tekee työtä, josta ensinä nauttii ja jossa toisaalta on jopa hyvä? Entä jos minä tiedän olevani hyvä tekemään kalakeittoa, istuttamaan herneitä, poimimaan omenoita ja bongaamaan lintuja? Myös kahlailusta pidän. Varsinkin silloin, kun ahvenenpoikaset tulevat näykkimään nilkkoja.

Puhuimme tällaisista asioista eilen Marian kanssa, kun olimme levittäneet ison viltin Töölönlahden rannalle ja katselimme auringon sirottuvan vaahteran lehvästön lävitse. Pohdimme sitä, kuinka pysyäkseen järjissään on saatava itselleen jotakin muuta ajateltavaa kuin sitä, mistä maksamme taas seuraavan aterian ja kuinka monta hippusta rahamasseistamme sähkölaitos taas seuraavaksi haluaa. Saati että ajattelisimme alituiseen sitä, kuinka voisimme välttää maailman epäoikeudenmukaisuuksia ja turhuuksia. Luin juuri erästä artikkelia, jossa mielenterveystyöntekijä puhui siitä, millaisia tyypillisesti masentuvat ihmiset ovat. Hänen mukaansa tietty ihmistyyppi aistii ja tarkastelee maailmaa hieman syvemmin ja ei kunnolla kykene kääntämään päätään kaikelle pahalle, jota joka tapauksessa on aina olemassa eri olomuodoissa. Tietenkin hyviä puolia tässä ihmistyypissä on juuri herkkyys ja tarkkaavaisuus. Toisaalta, kumman sinä valitsisit? Olisitko mieluummin vain onnellisen turtunut?

Tässä pari pientä kivaa asiaa:

Lemmikkiötökkämme Samuli Töölönlahden rannalla

Nikon kunnioitusta herättävä parta